tiistai 23. kesäkuuta 2009

Star Stayer 19.06.2009 kisa fiiliksiä

ah, olen takaisin kirjoittamassa. olen nyt päättäny joka ikisestä laukasta kirjotella ehkä muistakin kisoista. aloitellaas tästä kisasta.

lähtö 1.
Witchy Triple USA toisella sijalla ja Weapon ENG viimesellä sijalla. tasasesti huono, toisessa kisassa oli sama juttu mut silloin ensimmäinen ja viimeinen sija muistaakseni. mutta miltej ja miltej Witchy pääsi jatkamaan uraansa, jos oltais viel siinä ajassa, mut nythän on sillai et 10 kisaan asti maiden, tai enemmän jos voittoa ei ole tullut enne sitä, mutta Witchylle vasta ensimmäinen kisa niin omasta mielestä meni hyvin, Weaponilla meni vähän huonommin viimeinen sija ensimmäisessä kisassa, mutta eihän se vielä kerro kaikkea. toivottavasti tulevaisuudessa siis Weaponille parempia sijoja, ihan statsiikankin takia. Weaponilla ei tosin mahdollisuuskia arvokisoihin, vuoden liian vanha jo nyt. mutta Witchyllä on vielä tämä vuos aikaa tai sit voi pidentää ikääntymistä nii sit ois kans. Witcyllä ei syntymäaikaa nii ei vielä tiedä että mikä ikääntyminen tulee oleen.

lähtö 2.
4 hevosta, 2 omaa. kakkos ja kolmos sija, ihan hyvin, molemat siis keskellä, eli hyvin oikeestaan. jajaja kisaamassa siis oli Triple Anger ENG ja Dream of Fantasia USA, eli lyhyemmin saottuna Triple ja Fanta. josta Triple liian vanha arvokisoihin, samalla tavalla kuten Witchyllä, paitsi että tietenkin Triple on 2 vuotta liian vanha siihen. ja kisaaminen alotettiin liian myöhään muttei sillä niin väliä. Triplen sija oli hyvä ekaksi kisaksi, toinen kun oli. ja Fanta sitten kolmas, jolla ei myöskään syntymäaikaa, ja ehtii myös arvokisoihin jollei syntymäaikaa tehdä, teen sen kyllä sitten kun on aikaa ja jaksaa. tässä vaiheessa jätän vielä väliin, ja syntymäaikahan tulee sitte sen mukaan mitä ikääntymistä käytän. mutta Fantalla toivoa on, kun kolmas ekassa kisassa. ja hyvä alkustatsiikka sekin että on kolmas jo nyt.

lähtö 10.
lähdössä oli yksi kolmas osa hevosista minun, eli 3 / 9 tarkemmin sanottuna. kaikki kolme oli Ginin & Sirpan kasvatteja. yksi Gin kasvatti, kaksi Ionic kasvattia. ykkös, kakkos ja kuutos sija. hyvä kisa siis, kärjessä kaksi, ja yksi kuutos sijalla. Frigyes Ion oli toisena, eli Frigyes lyhyemmin sanottuna. kisattu on jo 5 kisaa maidenissa, ja 4 kisaa kisataan tän jälkeen, sitte siirtyään allowanceen ja kisataan siellä 10 kisaa, mutta kun sukunsa puolesta pääsee jo G3 tasolle niin vaan ne iteltä vaatimat 10 kisaa kisataan, vaikka ei voittoa ilmestyisi. no joo kumminkin ihan hyvä Frigyesille, kun on ollu kerran toisena (muuta kisassa oli vain neljä hevosta), ja muut vähän huonompia että hyvä että tässä on sitte kärjessä, statsiikan takia. Gin Rozalena eli Roza, voitti lähdön. hyvä, hyvä ! victory ! eipä oo enne päässykky toiseks, kuudenneks, seitemänneks ja kymmennenks. Rozan ensimmäinen voitto, ja hyvä lähtö muutenkin, sietää olla ylpee. häen viides kisa, sukunsa puolesta pääsisi G3.seen jo, eli samat suunitelmat ku Frigyesillä paitsi että maiden yksi kisa lisää, tarkkaa tarkkaa. Grusha Ion, eli Grusha, kuudenellä sijalla. ei rahaa, nii ei tarvii laskee taas (oon laiska), ku on viimene kisa kolme vuotias kaudella, ku kolme vuotiaana ilmotettu mut sit vaihoinki ikääntymistä nii muuttu ikä. kuudes kisa, nelos sijoja ja yks ykkös sijaki on, nii on vaa ne omat tahtomani 4 maiden kisaa, ja samaa suunitelmaa ku Frigyesillä & Rozalla. sukuluokitus on se tuttu G3.

--- käyn tallentamassa noitten hevosten tiedot tässä, jatkan kohta.
- ei menny kauan, no nii jatketaan. enää lähtö 11 ja 12 jäljellä.

lähtö 11.
3 / 5 hevosta omia. eli vähän yli puolet. toinen, kolmas ja viimenen sija, ihan ookoo, mut en ois iha toivonu tota viimestä sijaa, mut hyvä lähtö silti. ahaltekeja vaihteeks kaikki hevoset koko lähdössä. Sawok tuli toiseks, koko nimi on muuten Patysha Sawok TM, ekaa kertaa nurmella, eikä oo ikinä juossu näi pitkää matkaa, aiemmin on ollu 1800m matkoja, mutta hyvin meni silti. kolmas maiden kisa, että maidenillahan jatketaan kunnes voitto tulee. Aada Syrly TM = Aadalla meni ihan hyvin kanssa, kolmas sija, kolmas kilpailu. uransa toinen kolmas sija, että ihan kivat statsiikat. ekaa kertaa nurmella kansa, ja sama matka erot kun Sawokillaki. Kusht Gizlin TM, viimenen = viides, huonosti meni taas, Gizille. aina vaan huonoja, mutta vasta kolmas lähtö ja vasta kolme vuotias, nii onhan tässä vielä toivoa.

lähtö 12.
ainostaan yks hevonen on edenny omista allowanceen ja se on Irden Gum joka tuli ensimmäiseksi kymmenestä hevosesta. ihanaa luokka täynnä ahaltekeja ainostaan. oon khyl ylpee täst tammasta, ensimmäinen laukkahevoseni kun on että. koska ensimmäinen ja sillo oli tapana ettei kisata siinä yhessä paljoo vaa vaan edetään, nii tehään sitten siis, eli grade 1.seen seuraavaksi. pitäis tässä muutenki saada irdenille se uus ulkoasu ja kaikkee, nyt ois vielki parempi syy siihen, menestyminen, tai no menestyminen ja menestyminen, mut oon pirun ylpee ku G1.seen yltää että ihan vaan sen takii.

se oliki sitte siinä, aika paljon tekstiä yhdestä kisasta. tää oli khyl hyvä kisa omasta mielestä, kivoja sijoituksia ja niin. en tiennykkää et pystyn kirjottaan noin paljon YHDESTÄ vaivaisesta laukkakisasta. no virtuaalimaailman on khyl mun elämäni nyt varsinki kesällä että mikäs siinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti